lauantai 14. elokuuta 2010

Uutta pukkaa

Sain ompelukoneen jo keskiviikkona ja innosta pinkeänä lähdinkin hakemaan sitä heti kun puhelu tuli.Valtaisien, ehkä jopa hieman yliampuvien kirosanaryöppyjen saattelemana sain kaikki osat siitä jopa toimimaan viimein torstai-iltana. Kirjontalaite on erillinen osa, mikä liitetään johdoilla ompelukoneeseen sekä läppäriin. Ohjelma mikä piti asentaa tietokoneelle oli sen verran vanha, ettei suostunut tuntemaan Windows 7:ää. Netistä löytyi ajureita kyllä, mutta ei vaan mennyt mikään niin kuin ohjeissa sanottiin. No, onnistuipa lopulta.

Ensimmäinen työ, minkä tein tuikulla koneella on tämä laukku. Olin saanut ehdotuksia, että tekisin vetoketjulla suljettavia laukkuja, mikä on omastakin mielestä aika järkevä suljentamekanismi. Kirjoin koneella laukun molemmille puolille alanurkkaan tribaalikuvion ja käytin samaa tribaalia kutistettuna kantohihnojen kiinnityskohdissa. Vetskari on laukussa epäsymmetrisessä paikassa ihan tarkoituksella ;). Sisällä on vuorikankaana samaa kirkkaan väristä kukkakangasta, mitä olin käyttänyt aiemminkin mustan laukun koristeena. Vetoketjutaskuja on ulkopuolella takana ja sisällä toisella seinämällä. Lisäksi sisällä yksi avotasku ja jälleen nauha+lukko, mihin avainnipun esimerkiksi saa kiinni.

Muistakaa (tai tietäkää ainakin tästä eteenpäin), että kaikki aikaansaannokseni, mitkä ei ole mennyt suoraan jollekin asiakkaalle, ovat myytävänä! Nettisivujani odotellessa, ottakaa rohkeasti yhteyttä sähköpostitse, jos ihastutte erityisesti johonkin malliin.



Alla kuva iki-ikiomasta työpisteestäni, mihin kuuluu ompelukone, saumuri ja magneettitaulu/kello, johon voin kerätä tärkeän näköisiä papereita uskottavuutta tuomaan.



Ja kuten mainitsin viime kerralla, olen perustanut toiminimen, Kellis. Piirtelin yksi ilta viikolla DrawPlussalla logoa ja tällainen tuli. Kertokaa tykkäättekö!


1 kommentti: